Kaupungin kauneimmat taideteokset evakossa Loviisan museossa

Raatihuoneen taideaarteet ovat nyt esillä Komendantintalossa. Ota tilaisuudesta vaarin ja tule ihastelemaan Sigrid af Forsellesin patsaita, Berndt Lindholmin maisemamaalauksia ja muita taideteoksia, joita suuri yleisö ei normaalisti näe. Näyttelyssä on myös mukana kuningatar Loviisa Ulriikan ikoninen muotokuva vuodelta 1752.

Verkkokonsertteja AUF-kunnille

AUF-yhtyeiden eli Avanti!:n, UMO:n ja FiBO:n kevättervehdys toteutuu digiviikon muodossa 30.5.–5.6. Itä-Uudenmaan kuntalaiset kutsutaan kolmeen erilaiseen konserttiin!
Samalla iloitsemme tulevista live-esityksistä, joita päästään jälleen toteuttamaan.

Lämpimästi tervetuloa upean musiikin äärelle!

Maku ratkaisi Loviisanleivos-kisan voiton!

Loviisanleivos-kilpailun voittajaksi valittiin pitkän harkinnan jälkeen Arla Aaltonen. Finaali käytiin lauantaina 14.5.2022 Loviisan kaupungin museossa. Voittajan puolesta puhui lopuksi ennen kaikkea mahtavat ja uudelta tuntuvat maut. Makujen lisäksi myös historiaulottuvuus oli otettu hyvin huomioon, ja muunneltava leivonnainen on helposti toteutettavissa sekä kotona että kahviloissa. Katso ohje ja kokeile.

Loviisan leikkipuistoille on tehty vuositarkastus ja parempi verkkosivu

Loviisassa on yhteensä 21 leikkipuistoa. Kaikissa puistoissa on nyt suoritettu talven jälkeen vuositarkastus. Vaikka yksittäisten leikkivälineiden varaosia vielä odotellaan, kaikki välineet ovat sellaisessa kunnossa, että niillä voi vapaasti leikkiä. Lisäksi puistojen tietoja osoitteessa loviisa.fi/leikkipuistot on päivitetty lisäämällä kuvia ja paremmat kuvaukset.

Suolatorin metsä pääsiäisasuun ja pinoon

Loviisan Suolatorin talvinen metsä alkaa pääsiäisen myötä pikkuhiljaa väistyä kesän tieltä. Koska tontut ja puut ovat juurtuneet paikoilleen melko sitkeästi, on kutsuttu pääsiäisen voimat apuun.